|
 |
|
|
|
Keikkamuistot
1986-1998
90-luvun alku
Kuusamo
Terve! Tämä tapahtui Kuusamossa joskus 90-luvun alkupuolella. Valitettavasti en tarkkaa vuotta pysty muistamaan, mutta se on sivuseikka.
Päätin lähteä Miljoonasateen keikalle Kuusamon jäähalliin eräänä iltana. Keikan järjestäjänä toimi paikallinen urheiluseura ja puitteet olivat varsin tilavat, sillä kyseessä oli jäähalli. Illan myötä ihmisiä ilmestyi paikalle varsin vähän ja tämä näytti varsin koomiselta suuressa hallissa. Ajattelin, että varmaan ihmiset tulevat keikalle viime tipassa. Käsittääkseni Miljoonasade oli varsin suosittu bändi tuossa vaiheessa uraansa.
Kun bändi asteli halliin sisälle, ihmisiä oli tuossa vaiheessa noin 20 ja kaikki istuivat hallin toisessa päässä mahdollisimman kaukana lavasta. Bändi käveli hallin läpi rinta rottingilla ja rupesi soittamaan mm. Lapsuuden sankarille biisiä. Parin biisin jälkeen Heikki Salo pyysi ylesöä tulemaan "hiukan lähemmäs", että jonkinlaista vuorovaikutusta syntyisi. Menimme kaikki istumaan hallin lattialle lähelle lavaa ja saimme nauttia todella hienon keikan. Olo oli kuin olisi ollut jossain yksityisbileissä, jonne oli vain kutsuttu muutama kutsuvieras seuraamaan yhtä hienointa suomalaista bändiä. Vaikka yleisöä oli vain kourallinen ja halli kaikui, niin Salo & Boys vetivät todella loistavan keikan ja sitä tuleekin muisteltua aina silloin tällöin vuosien varrella.
Erityisesti minulle on jäänyt Salon hieman itseironinen juttu keikalta. Hän kertoi, että tämä keikka oli bändille etukäteen erittäin odotettu tapahtuma. Kuusamon keikka olisi heidän historiansa tuhannes esiintyminen, joten silloin olisi juhlan aika. Bändi sai hurjat aplodit. Tervetuloa Kuusamoon!
t. Köpe
31.12.1998
Rosendahl, Tampere
Keikka sinänsä oli naurettavan lyhyt ja täynnä hittibiisejä,joihin on
jo MELKEIN kerennyt kyllästyä, MUTTA: koko uuden vuoden pelaasti 1000000sateen
"lämmittely" (tai miksi ikinä sitä kutsuttekaan...) Olipa ehkä yli-herkkua
meille ikuisille ja uskollisille seuraajille (vältän sanaa "fani" tms.)
kun Annen kaa kuultiin privaattina KAHDESTAAN Miljoonasadetta!!!!!!! Ja
vaikka toki Ms aina on yleellisyyttä, kaipaisin kovasti insider-keikalle,
jossa voisi kuulla vaikka Angelikan, Anna-Liisan (joka muuten on PARAS
Miljoonasade piisi kautta-aikain!!) ja myös Posliinikukan!! Ja eipä sillä;
edellisestä keikasta on jo NIIIN pitkä aika; että pelkkä Heikki televisossa
tuntuu aika suurelta lahjalta...
lonti (13.2.1999)
10.12.1998
Club Ostari, Jyväskylä
Bändi soitti kunnon hittiparaatin. Encoreina ensin Tulkoon rakkaus, Tie
Tiettömään ja Paimenpojan kiitoslaulu ja kun vielä haluttiin lisää niin
tulihan se sieltä... Olkinainen. Hieno keikka. Salon aforismi Jyväskyläläisille:
"joka pitsaa säästää se lastaan vihaa".
Nuppu (12.12.1998)
4.12.1998
Porvoo
Joo...Keikka oli lievästi sanottuna loistava. Iltani oli elämäni paras,
Kiitän ja Kumarran. Jää vain muisto ihanasta illasta ja Toivo siitä, että
tulette joskus taas tännekin. Siis Kiitos Heikille, olet ihana, ja koko
bändille, olette loistavia. KIITOS, että saitte minut taas hymyilemään
ja iloitsemaan.
Maya (6.12.1998)
12.11.1998
M/s Isabella
Laivalla ei hyvää keikkapaikkaa ole, vain tavallinen pieni tanssilattia
jossa keikan aikana keski-ikäiset pariskunnat tanssivat. Oma tanssi meni
päin honkia, joten se siitä... Eturivissä oli tuskastuttavan kuuma mutta
sekään ei haitannut kun Hessu seisoi puolen metrin päässä. Itse keikka
sitten oli hyvä, ei mitenkään liian erikoinen muttei mitenkään huonokaan.
Paras hetki oli kuitenkin keikan jälkeen jutteluhetki Hessun, Arskan ja
Ollin kanssa hyttikäytävällä.
Handyy (18.12.1998)
14.8.1998
Internet-live, Tampere
Tiivistetään asia näin.. Tulin - Näin - Petyin kappaleitten määrään.
Jarkko aka RealCd (18.9.1998)
Heh!Oon kyllä mielipiteeni pistäny jo virallisillekin sivuille,mutta väliäkö
sillä jos pistän sen tännekin...Fiilis oli aivan mahtava,koska olin irkissä
samaanaikaan...Biisien vähyys oli kyllä naurettavan älytöntä... NELJÄ..
hahahaaa...öhömm... siis asiaan taas.. valot oli hienoja,vaikka kyllä
hiukan kismitti kun ei bändistä ei näkyny mitään,ku räjähdykset valotti
koko kuvan. MUT HEI..Hessulla oli punainen paita!!!
Kettu (23.8.1998)
Verrattuna kuvan ja äänen pätkimiseen, huonoon laatuun ja sumeuteen Internet-live
oli mieletön! Tunnelma luotiin irkin kautta, ja keikka oli täyttä rokkia
niin kauan kuin se kesti... Eli 4 biisiä. Olipahan pettymys kun keikka
loppui niin lyhyeen, mutta niin kauan kuin sitä kesti, se oli loistavaa!
Handyy (22.8.1998)
27.6.1998
Ruisrock, Turku
?.6.1998
Kajaani
Elämäni toinen Miljoonasateen 'keikka', eka oli joskus 1988 tai 1989 Ylöjärvellä
Räikkärokissa. Upea keikka, vaikka porukkaa oli suhteellisen vähän, enemmänkin
olisi sopinut... mutta Miljoonasade osaa ottaa yleisönsä, miltei kaikki
parhammat biisit soi vaikka jäin kaipaamaan Runoilijaa.. Suomen parhain
'lyriikkamies' on päivänselvästi Heikki Salo.
Eija (5.12.1998)
20.5.1998
Urheilutalo, Vaajakoski
Seurakuntameininkiä alusta vaan ei loppuun... Miljoonasade eka kertaa
livenä. Oli aika villiä. Vaikka musiikki on tuttua jo Veitsen valosta
asti ei ole noita keikkapaikkoja tullu ennen edes kaukaa katsottua saatika
sitten kierrettyä... mutta kyllä kannatti, muuttupa nyt tavat sitten kerta
rysäyksellä :) Siispä erittäin positiivinen kokemus, vaikka yleisömäärässä
ei hurraamista ollukkaan. Meininki ylitti kyllä täysin odotukset. Muistona
illasta oli kivasti raastava kurkku ja KIITOS siitä !
Puiston piiloista kujille, suuri musta kissa hiipii, hännän päässä kuu,
hampaissaan unettomuus...
Keikkoja odotellen... :)
HaHa (6.1.1999)
Ensimmäinen Miljoonasade -keikkani. Yleisöä ei Vaajakoskella riittänyt
tunkemiseen asti, mutta tunnelmat oli silti hyvät. Heikki Salon karisman
suuruden huomasi heti bändin astuessa lavalle, ja meininki pienessä yleisössäkin
oli hyvä. Kurkku tuli laulettua käheäksi... Erittäin hienoa sanon minä!
Handyy (22.8.1998)
17.5.1998
RUK:n kurssijuhla, Hamina
Olin itse vaikuttamassa kurssijuhlan pääesiintyjän valintaan, eikä tarvinnut
pettyä, sillä Miljoonasade kruunasi todella upean päivän! Bändi näytti
kuinka Rukissa Rokataan!!
Welmu (8.3.2000)
Mitään niin upeeta en olisi voinnut toivoakaan, kun näin Miljoonasateen
herrojen astelevan lavalle! Piditte mielettömän hienon keikan! Iltani
oli onnistunut yli odotusten! Kiitos.
Katjuli (10.10.1998)
?.?.1998
Tavastia, Helsinki
kuulin ekaa kertaaa stupidon biisejä ja diggasin ihan sikana. jätkät tuli
kolme kertaa soittaa encoree, vikalla kerralla oltiin jo rotsit päällä
lähössä menee, mutta sit tuli vielä muistaakseni lelukaupan häät. hyvä
meininki!
tit (25.12.1998)
13.3.1998
Tropicana, Mänttä
Monista näkemistäni MS keikoista tämä oli yksi. Setti oli tosi rock ja
yleisö oli ihan kympillä mukana...yhteislaulu sujui ja kovaa. mutta koska
kyseessä oli varmaan Mäntän ainoa perjantai-illan menomesta niin siellä
oli paljon bändistä välittämätöntä ördeporukkaa jotka rikkoi pöytiä ja
kaatoi kaljaa ihmisten niskaan ym ym. Silti keikka oli käymisen arvoinen.
Meitä jyrätään lähti sellaisella tempolla että henkeä ei ehtinyt vetää
jos halusi laulaa mukana. Mahtava fiilis!
Nuppu (5.12.1998)
7.3.1998
Baarikaappi, Rauma
Mä näin Miljoonasateen vasta nyt ekaa kertaa vaikka olin kyllä diggaillu
pidempään jo. Eli mielenkiinnolla marssin Baarikaappiin. Jengiä oli ihan
kohtuullisesti ja meno oli ihan hyvä. Bändi näytti svengaavan ihan OK.
Setti alko Stupidon biiseillä, niitä tuli varmaan melkeen kaikki ja taatut
hitit keikan loppupuolella tekivät viimeisen silauksen. Varsinkin vikana
encorena tullut Olkinainen kolisi ku hirvi. Muita kohokohtia oli ehkä
Meitä jyrätään ja Kasvukipuja (No onhan se seisokki-juttukin ihan hyvä)
Semmonen ysin keikka!
saska (25.11.1998)
05.12.1997
Hankasalmi
suokaa anteeksi jos päivämäärä ei ole tarkka. porukkaa hankasalmen erittäin
tunnelmalliseen (no köh) liikuntahalliin oli saapunut kourallinen, räknättävissä
bändin jäsenten yhteenlasketuilla sormilla. en voisi silti muistaa parempaa
miljoonasateen konserttia. oli tilaa tanssia, oli tilaa nauttia keikasta
täysin, ja kuten eräs ei ehkä nimeänsä julkisuuteen haluava isoveli sanoi:
"Oli kuin Bändi oli olisi esiintynyt suoraan minulle!" Jälkeenpäin tuli
hiivittyä pöllin kanssa ympäri backstagea ja muuta todella OUTOA (oi maamme
suomi). mutta keikka oli unelmiakin kauniimpi. *huoh*
rippe (26.8.1998)
|
|
|
|
|
20.7.1996
Aeropus, Tammerfest, Tampere
21.10.1994
Puustelli, Alavus
Kun
aloin selata vanhoja arkistomappejani varmistaakseni, mikä
oli Miljoonasateen Puustelli-keikan oikea päivämäärä,
huomasin säilyttäneeni jopa keikan pääsylipun
(40mk). Löysin myös paperin, johon olin tehnyt keikan
aikana sangen huteralla käsialalla muistiinpanoja biiseistä
ja yleisön reaktioista. Olin näemmä kirjannut ylös
jopa sen, mitä kello oli ollut keikan alkaessa. Se oli ollut
23:45.
Elettiin
aikaa, jolloin Heikki Salolla oli keikoilla yllään liivi,
jossa oli kymmeniä rintanappeja. Elettiin aikaa jolloin Käärmeenkantaja-levy
oli juuri ilmestynyt, ja Puustellissa soitettiinkin tuolta levyltä
nimibiisin lisäksi ainakin Pitkä Piikki, Merestä
Löytynyt, Motellin Myrkkypensas sekä Piru Ja Sen Isoäiti.
Paperistani
käy ilmi, että yleisö piti kuitenkin enemmän
vanhoista kappaleista kuten Voipallo, Miljoonasade, 506 Ikkunaa
ja Köyhät.
Käärmeenkantaja-biisiä
spiikatessaan Salo kertoi sen kertovan yhdestä Miljoonasateen
jäsenestä, muistaakseni basisti Laaksosesta. Hän
antoi ymmärtää, tai niin ainakin ymmärsin, että
"käärme" on sukupuolielin.
Salo
kertoi myös vitsin: "Mitä satiainen sanoi toiselle
Särkänniemen portilla? Tänään käydäänkin
sitten kaikissa vehkeissä."
Minä
revin keikan päätyttyä vielä lavalta tai jostain
monitorista muistoksi keikan biisilistan, jonka tietenkin omistan
edelleen.
Veli
(11.4.2007)
?.?.1992
Liperin yläaste
Pääsin seuraamaan Miljoonasateen koulukeikkaa vaikka olin jo reilusti
täysi-ikäinen lurjus. Ystäväni, jonka seurassa liikuin, äiti oli
koululla töissä. Itse en sattuneesta syystä ollut juuri silloin
töissä tai opiskelemassa, joten pääsin päiväkeikkaa katsomaan.
Odotukset olivat kohtuullisen korkealla, sillä Gagarin oli kolahtanut
heti -86 aivan täysillä, olkoonkin että diggailu oli jäänyt kasettiäänitysten
ja yhtyeen aktiivisen seurannan tasolle.
Keikka oli kuitenkin lievähkö pettymys. Muistan nyt herran vuonna
2002 lähinnä herra Salon rock-henkisen tilan, joka ilmeni yleisön
naispuoliselle osuudelle suunnattuina rock-tyylisinä kommentteina.
Eihän siinä mitään, mutta kun kohdeyleisö oli iältään 13-16 vuotta,
kaikkein rohkeimmat heitot olisi voinut jättää viskaamatta. Musiikkipuoli
kyllä toimi.
Mainittakoon, että vasta viime vuosina olen ymmärtänyt Heikki Salon
arvon Suomen parhaana sanoittajana. Kun suuri osa sävellyksistäkin
on erinomaisia, yhtyeen laulut ovat omaa luokkaansa. Niissä soi
huoltamoromantiikka nuoruusvuosilta älykkäästi. Mittaamaton kiitos
siitä siis. Ilmeisesti joskus vain on oltava rock, liiankin.
Karso (1.8.2002)
26.4.1990
Alibi, Helsinki
15.4.1990
Kaavi, Iloharju
Olin elämäni ensimmäistä kertaa rokkikonsertissa. Sitä ennen olin
kuitenkin kuunnellut paljon Miljoonasadetta ja osasin kaikki biisit
ulkoa. En koskaan unohda sitä hetkeä, kun Miljoonasateen keikka
alkoi Kaavin Iloharjulla 15.4.1990 klo 22.30. Ensimmäinen biisi
oli nimeltään Rocken roll Zombie. Aivan loistava muisto, jota ei
voi tässä täysin sanoiksi pukea.
Henkka (24.5.2002)
14.2.1990
Tavastia, Helsinki
25.4.1989
Tavastia, Helsinki
1.3.1989
Tavastia, Helsinki
8.12.1988
Tavastia, Helsinki
13.11.1988 Pormestari, Vantaa
3.11.1988 Alibi, Helsinki
19.7.1988 Tavastia, Helsinki
2.7.1988 Giants of Rock, Hämeenlinna

18.1.1988
Husulan Casino
Piti oikein kaivaa vanhat teinarit esiin ja löytyihän
se ihkaensimmäinen Ms-keikka! 18.1.1988 Husulan Casino. Ikää
minulla oli mahtavat 14 vuotta ja Casinollahan käytiin tunnetusti
ennen kaikkea ryyppäämässä ja sekoilemassa vastakkaisen
sukupuolen kanssa. Bändit olivat suurimmalle osalle porukasta
toissijainen juttu. Itse olin outolintu ja pysyttelin erossa päihteistä,
ehkä siksi keikka on jäänytkin niin elävästi
mieleen.
Miljoonasateen soittaessa salissa oli vain kourallinen väkeä.
Bändi ei ollut ilmeisesti kovinkaan tunnettu vielä siihen
aikaan. Minuun musisointi iski lujaa ja ahmin kaiken kuulemani ja
näkemäni. Keikan jälkeen kipitin hakemaan herra Salolta
nimmarin käteen ja jäljensin sen sitten kotona parhaani
mukaan päiväkirjan sivulle.
Annika (2.3.2007)
Muistoja Miljoonasateesta
L auantain keikkaa odotellessa tulee tietenkin mieleen monia muistoja:
ensimmäisen kerran kuulin Lapsuuden sankarille kappaleen Ilokivessä
eräänä perjantai-iltana. Tuolloin menin DJ Arto Nybergiltä
kysymään, mikä on tämä bändi ja kappale,
joka on tehty minunkin lapsuuteni sankarista. Olinhan saanut koko
ikäni kuulla Jurista, joka lensi siskoni syntymäpäivänä
12.4.1961. Sain kuulla kyseessä olevan Miljoonasateen, jonka
levynjulkistamiskeikka olisi seuraavana päivänä samaisessa
paikassa. Sille keikalle en harmikseni päässyt, mutta
jälkeen on tullut onneksi useita.
Joskus 1980-luvun lopussa olin keikalla edesmennessä Rovaniemen
Maalaiskunnassa edesmenneessä Pääskyn Pesä -ravintolassa.
Kyseessä oli kiirastorstai-ilta. Olimme hyvissä ajoin
paikalla, alkuun istuimme lattialla musiikin tahdissa keinahdellen.
Tuohon iltaan saakka kiirastorstaisin oli tanssiminen ollut ankarasti
kiellettyä. Heikki Salo kuitenkin ilmoitti, että tanssimiskielto
oli kumottu ja siitä varsinainen keikkatunnelma alkoi. Paikka
oli pieni, meno villi ja tunnelma tiivis.
Toinen erityisesti mieleen jäänyt keikka on ollut keväällä
1990 Rovaniemellä, kun vastikään oli avattu uusi
Cafe Tivoli. Keikka oli jälleen hieno, yleisö innoissaan
mukana. Omaa onnen tunnetta lisäsi se, että oli saanut
suosikkibändinsä kotikaupungista "omaan" ravintolaan
keikalle. Illan mukaviin muistoihin toi oman lisänsä se,
että itse olin tuolloin töissä ylioppilaskunnassa
ja työhön kuului mm. bändien roudauksessa auttaminen
keikan jälkeen.
Kiitos näistä ja monista muista muistoista.
Eeva (21.11.2006)
|
|
|