Puoti > Kirjat

Kirjat

järjestä nimen | päivityksen | hinnan | alkuperäisen järjestyksen mukaan

(kahle)Kuningaslaji

 

(kahle)Kuningaslaji | lisätiedot
Laululyriikan käsikirja.

 

25.00 €


Heikki Salo - Tarinankertoja

 

Heikki Salo - Tarinankertoja | lisätiedot
Heikki Salo, Jukka Lyytinen

Heikki Salo – Tarinankertoja

Rakastetun sanoittajalegendan tarina

Miljoonasateen keulahahmon Heikki Salon omaelämäkerta on ansiokas kertomus Suomen merkittävimpiin lauluntekijöihin kuuluvasta taiteilijasta. Teoksessa Salo kertoo avoimesti uransa ja elämänsä vaiheista.

Kirjan alussa nuori Heikki Salo katselee tähtitaivasta, lukee ja lukee ja lukee, elää tarinoita mielessään. Ennen pitkää Heikki kirjoittaa lauluja, joita lähes koko Suomi laulaa mukana. Teksteissä on huumoria, paniikkia, kauneutta ja rujoutta. Salo on suomalaisen arjen ja unelmien hyväksikäyttäjä.



Heikki Salo (s. 1957) on Miljoonasade-yhtyeen solisti ja tunnettu sanoittaja. Laulujen tekemisen ja esittämisen lisäksi Salolla on vahvat näytöt myös laulutekstittämisen kouluttajana, lasten- ja teatterimusiikin osaajana ja näytelmäkirjailijana.

Jukka Lyytinen (s. 1969) on kirjoittanut useita musiikki- ja teatterikirjoja.

 

28.00 €


Herra Heinämäen kaupunkireissu

 

Herra Heinämäen kaupunkireissu | lisätiedot
Voi traktorin peräkärry! Kissalla on allergia, kanalla flunssa ja lehmällä pää kipeä. Herra Heinämäen on lähdettävä ostamaan kaupungista lääkettä eläinpoloille. Ainut vain, ettei hän ole käynyt siellä pitkään, pitkään, pitkään aikaan. Nyt jännittää.

Retkellään Heinämäki tutustuu kaupunkilaislapsi Nekkuun ja opettaa huomaamattaan kaupunkilaisia näkemään ympäristönsä heinismäisellä tavalla.

Sillä aikaa Lato-orkesterilla on täysi työ hoitaa Heinämäen maatilaa. Välillä pidetään soittotreenit ja otetaan torkut. Mitähän siitäkin oikein tulee?

Lasten suosikkimaanviljelijä Herra Heinämäki on koheltanut Pikku Kakkosessa viime vuosituhannelta lähtien ja välillä piipahtanut myös valkokankaalla. Hänen Lato-orkesterinsa keikkailee aivan oikeasti ympäri Suomea soittamassa skippaleenskappaleita. Olet ehkä kuullut jonkun niistä?

Ihka ensimmäisen Herra Heinämäki -kirjan ovat kirjoittaneet tutut Heinämäki-tarinoitsijat Pilke Salo ja Heikki Salo sekä mainioiksi kuviksi piirtänyt Markku Hernetkoski. Kirja pitää sisällään myös parhaat biisivinkit lukuhetken rytmittämiseksi.

 

16.00 €


Markan possu -kirja

 

Markan possu -kirja | lisätiedot
Mitä tapahtuu, kun Pentti Rasinkankaan klassikkolaulu Markan Possu alkaa elää omaa elämäänsä kuvakirjana?

 

11.00 €


Pablo Seppä - Entisen seinähullun tervejärkiset muistelmat

 

Pablo Seppä - Entisen seinähullun tervejärkiset muistelmat | lisätiedot
Nyt on legendaa!

Pekka ”Pablo” Seppä. Ikimuistoisen ”Pentti Oskari Kankaan Seitsemän Seinähullua Veljestä” -yhtyeen trumpetisti ja vokalisti. Nakit ja muusi. YK-rauhanturvaaja. Maailmanmatkaaja, risteilyisäntä ja kokki.

Näyttelijänä Pablo on vilahtanut useissa tv-sarjoissa ja myös elokuvissa, mutta hänen kenties legendaarisin roolinsa on ollut Pikku Kakkosen mainion Ransu-koiran aisaparina. Kokkelivekkulit. Aika vekkuli on mies itsekin.

Kirjan Pablosta on kirjoittanut tamperelaisessa Aamulehdessä kolmisen vuosikymmentä toimittajana ja tuottajana työskennellyt Vesa Majanen. Huikeeta menoa!

 

25.00 €


Sulo Omenamies -kirja

 

Sulo Omenamies -kirja | lisätiedot
Pilke Salo, Virpi Talvitie & Heikki Salo: Sulo Omenamies. 32 sivua. Vakka ja Kansi 2011. Graafinen suunnittelu Tuija Kuusela.

 

11.00 €


Suomen hevonen

 

Suomen hevonen | lisätiedot
Maaseutua ei voi tuoda - ja helvetin vaikea sitä viedäkin on!

 

10.00 €


 Ostoskori

Sateen ääni Oy, 33250 Tampere

Viimeksi päivitetty 2018-10-25 12:53:09